maanantai 5. toukokuuta 2014

[ uutinen ] Pokémon-animen esitysajoista Maikkarilla


Hei kaikki! Blogini on taas jäänyt vähän vähemmälle, koska olen ollut tosi laiska kiireinen monen asian kanssa. Tätä kirjoittaessa mm. pääsykokeeni lähestyvät!

Halusin kuitenkin nopeasti jakaa pienen uutisen kaikille Pokémonin suomianimea seuraaville.

Jotkut saattoivatkin huomata, että viime viikolla sunnuntaina ei näytettykään seuraavaa jaksoa 16.kaudesta Pokémon BW: Adventures in Unova [tai suomeksi Seikkailut Unovassa]. Sen sijaan sunnuntaina tulikin ensimmäinen XY-kauden jakso.

Itsekin ehdin jo pelästyä että ei kai maikkari ole taas sortunut kausihyppelyihin jota harmillisesti kanava harrasti koko Pokémonin ensimmäiset 6 esityskautta. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä maikkari on jo useasti osoittanut myös välittävänsä esittämistään sarjoista, vaikka pieni huoli aina taustalla kolkuttaakin.
Asia kääntyikin paremmin päin kuin osasinkaan toivoa.

Kausia esitetään tästä lähin niin että 16. ja viimeinen BW-kausi pyörii launtaisin ja 17. XY-kausi pyörii sunnuntaisin.
Eli saamme nyt kahta eri kautta rinnakain. Vaikka 16.kauden esitystahti nyt hieman hidastuukin, minusta on vain iloinen asia, että ajankohtaisempi 17.kausi saadaan myös meillä nopeammin ruutuun. Monissa Euroopan maissa kyseinen kausi onkin alkanut hiljattain, ja nyt Suomessakin ollaan jenkkejä vain n. kolmisen kuukautta jäljessä, Japania noin puolisen vuotta. Tämä on ennätyksellistä, sillä useammin olemme jenkkejä n. puolisen vuotta [tai enemmän] ja Japania noin vuoden jäljessä. Lisäksi ärsyttäviltä kausihyppelyiltä säästytään näin. Ja no, eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun olemme saanet pokémon-animea tupla-annoksina. Aikoinaan sekä kautta 9 että 10 näytettiin Suomessa rinnakain Juniorilla ja Maikkarilla, ja myöhemmin 13.kautta näytettiin päällekäin Katsomon kautta, kun Maikkarilla pyöri edellinen 12. kausi.

Mikäli tahti ei ole liian nopea, voi olla että kun 16.kausi on saatu loppuun, näytetään 17.kautta kahden jakson viikkotahdilla. Mutta se jäänee nähtäväksi.

Tapaamisiin! X-pelaamisraportit jatkuvat kansainvälisemmällä kielellä heti kun saan revittyä vähän ylimääräistä aikaa!


Ilmeeni kun Maikkari tekee jotain oikein

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
International readers: X gaming reports are still on my writing list, but I've been very busy. I will continue them once I get some extra time to write! [ And to those who wonder what this writing is about: Pokémon anime airings changed in Finland, and we're getting double serving of different Pokémon anime now, BW: Adventures in Unova on Saturdays [[previously we had 2 episodes per week of that season]], and XY on Sundays. That's quite nice, isn't it?]

1 kommentti:

Jenni Kääriäinen kirjoitti...

Hei,

luen blogiasi ja pidän siitä kovasti. Toimin Animeconin ohjelmavastaavana, ja pohdin että olisitko kiinnostunut tulemaan pitämään ohjelmaa ensi kesän tapahtumaan Pokemon-animesta?

Ohjelmanpitäjät saavat tapahtumaan ilmaisen rannekkeen, majoituksen sekä lämpimän ruuan ohjelmanpitopäivänä. Animecon järjestetään jälleen Kuopiossa 12 - 13.7.2014.

Jos olet kiinnostunut, laita minulle sähköpostia osoitteeseen ohjelma@animecon.fi ja voimme sopia käytännönjärjestelyistä!

Olisi todella upeaa saada sinut luennoimaan tapahtumaamme, ja Pokemon on aina ollut yksi suosituimmista aiheista kävijöiden keskuudessa.