maanantai 27. helmikuuta 2012

16 vuotta Pokémonia



Minun on pitänyt kirjoitella jo aikapäiviä sitten, mutta nyt minulle tuli muutoinkin aivan erityinen syy kirjoitella.

Juuri tänä kyseisenä päivänä, 27.2.2012 Pokémon täyttää 16 vuotta.

On vaikeaa uskoa, että tänä päivänä tasan 16 vuotta sitten, lapset Japanissa löysivät pelikauppojen hyllyiltä ensi kertaa Pokémonin. Tai Pocket Monstersin, kuten sitä siellä päin kutsutaan. Jos olisin syntynyt Japanissa, olisin elänyt lähes koko elämäni sarjan parissa. Kolmen vuoden erotuksellakin se tuntuu lähes samalta. Mitä yhtä siistiä edes oli ennen taskuhirviöitä?

Tässä bloggauksessa käyn lyhyesti läpi Pokémonin alkuvaiheiden historiaa ja käännekohtia niin Japanin, USA:n kuin Suomenkin suunnalta, sekä teen pienen kurkkauksen tulevaan.

Siis, poképallo matkaan!

Alussa oli unelma, ötököitä...ja muuan Satoshi Tajiri
Tajirihan se siinä.

Eräässä Tokion lähiössä asuva nuori poika, nimeltään Satoshi Tajiri, rakasti ulkona leikkimistä ja tutkiskelua. Mutta kaikkein eniten hän rakasti hyönteisten keräilyä. [pikkuinen omaelämänkerta: olen itsekin nappaillut hyönteisiä pienenä onnesta soikeana purkkeihin, vaikka pelkään moisia nykyään kuollakseni]  Hän keksi jatkuvasti uusia tapoja napata mitä erilaisimpia purkkiin sopivia otuksia ja saikin innokkuudestaan johtuen lempinimen "Tohtori Ötökkä".

Ajat olivat kumminkin muuttuvaiset, ja 70-luvun lopulle tultaessa Tajirin luonnonläheiset leikkipaikat oli rakennettu täyteen rakennuksia - ostoskeskuksia, liikehuoneistoja, asuntoja... tuolloin teiniksi varttunut poika alkoi kiinnostumaan videopeleistä.

Ammattikouluun päästyään nuorukainen oli aivan hulluna Arcade-peleihin, eikä koulu liiemmin kiinnostanut. Tämä toki harmitti vanhempia, mutta kyllä hän silti valmistui. Isä olisi toivonut pojastaan sähkömiestä, mutta toisin kävi.

Vuonna 1981, Tajiri voitti
[ironisesti kyllä] Segan järjestämän design kisan, ja päätyi yhtiölle töihin. Vain vuotta myöhemmin perustettiin lehti joka kantoi nimeä Game Freak. Tässä vaiheessa Ken Sugimori, joka myöhemmin tultiin tuntemaan yhtenä pokémonien designien pääsuunittelijana, oli jo mukana puuhissa. Lehden takana kirjoitelleet pelihullut eivät jääneet yksin projektinsa kanssa, sekun sai kohtalaisen lukijakunnan.

Mitä enemmän Tajiri oppi peleistä, sen enemmän hän halusi peliohjaimen takaa itse niitä tekemään. Hän koki että nykyiset pelimarkkinat ansaitsivat jotain parempaa. Hän ryhtyi toimeen purkamalla itse Nintendo Entertainment Systemin, jotta saisi selville sen toimintaperiaatteet.

1987 hän päätti testata taitojaan ja julkaisi ensimmäisen oman pelinsä nimeltään Quinty. 2 vuotta myöhemmin hän perusti peliyhtiö Game Freakin, ja porukka alkoi suunnittelemaan pelejä niin Nintendolle kuin Segallekin mm. Yoshi, Mario & Wario sekä Pulseman.

Vielä niistä ötököistä...

90-luvun alussa Tajiri sattui näkemään kahden lapsen pelaavan Game Boylla kera linkkikaapelin. Yhtäkkiä hän muisti lapsuutensa lempiharrastuksen: ötököiden keräilyn. Hän kuvitteli, kuinka ne mönkisivät linkkikaapelin avulla toiseen pelikonsoliin. Siitä alkoi syntymään pokémonin - betavaiheessa vielä nimellä Capsule Monsters - idea. Tajiri halusi antaa palan lapsuutensa leikkejä nykypäivän lapsille.

Tajiri myi ideansa tuolloin vararikon partaalla olleelle Nintendolle. Pokémon oli viimeinen oljenkorsi. Tajiri sai lopulta alkaa työstämään peli-ideaansa Game Boylle kollegoidensa kanssa, ja kuuden vuoden uurastuksen jälkeen syntyivät pelipari Pocket Monsters Green ja Pocket Monsters Red. Kukaan ei uskonut taskuhirviöiden menestykseen, sillä niin pelit kuin konsoli olivat ajastaan jäjessä. Pokémonista tuli kumminkin yllätyshitti - eikä pelkästään Japanissa.

 Pokémon - Getto Daze!

Pokémon-huuma valtasi Japanin. Pelejä seurasi lokakuussa 1996 keräilykorttipeli, josta tuli hyvin suosittu. Marraskuussa 1996 Pokémon sai ensimmäisen oman mangasarjansa Pokémon - Pocket Monsters, sketsimanga jonka pääosassa on vallan erikoinen Clefairy, ja tätä jatketta seurasi luonnollisesti animesarjan alkaminen 7.huhtikuuta 1997. Pelien suosiosta johtuen julkaistiin hiottu versio ensimmäisestä kahdesta peliparista, Pocket Monsters Blue joka sekin menestyi kiitettävästi. CoroCoro-lehti järjesti lukijoilleen mysteerisen Mew'n latausmahdollisuuden 20 onnekkaalle, ja kisaan osallistui 78 000 henkilöä.

Huhtikuussa 1998 ensimmäinen Pokémon Center-myymälä aloitti toimintansa Tokiossa. Samoihin aikoihin perustettiin myös Pokémon Company.

Taskuhirviöt alkoivat näyttää niin lupaavalta yritykseltä, että sitä ei voinut enää jättää pelkästään Japanin huvitukseksi - oli lähestyttävä länsimaita. Ja niin Pikachu ja kumppanit saapuivat rapakon taakse.

Gotta Catch 'em all!

Pokémonia ei otettu aluksi avosylin vastaan Amerikan mantereella. Lokalisaatiotiimi ehdotti alunperin, että hirviöiden ilmettä muutettaisiin länsimaisia markkinoita varten karskimmiksi, sillä pelättiin, että söpöt ölliäiset eivät purisi yleisöön. Ehdotuksesta kieltäydyttiin, mutta monstereiden nimet, sekä hahmojen nimet muutettiin natiiveille helpommin muistettavaksi, osittain myös siksi, että tuotteen mahdollinen "liika japanilaisuus" ei karkottaisi uutta ostajakuntaa. Näin esimerkiksi Fushigidane muuttui Bulbasauriksi ja animen Satoshi tunnettiin suurimmissa osissa länsimaista Ashina. Huomattava osa nimistä lokalisoitiin uusiksi myös Saksaan, Ranskaan ja Koreaan. Bulbasaur on saksaksi Bisasam, ranskaksi Bulbizarre ja koreaksi Isanghaessi.


Pokémon osoittautui jättimenestykseksi luuloista huolimatta myös Amerikassa. Ja kun Amerikka saadaan valloitettua, saadaan mikä tahansa muukin maa valloitettua. Pokémonille oli aika napata uusia faneja Euroopasta - Suomi mukaan lukien.

Kaikki kerätään!
Lokakuun 21. 1999. Tulloin Suomessa ilmestyivät Pokémon Red ja Blue. Todellisen pokéhuuman käynnisti täällä kumminkin 11.11.1999 alkanut animeversio, kuten monissa muissakin länsimaissa. Pokémonista tuli välittömästi hitti - täällä näkivät päivänvalon Amerikan tapaan lukuisat oheistuotteet sekä keräilykorttipeli. Ensimmäiset kolme pokéleffaa näkivät täällä päivänvalon teattereissa asti, ja kaikki missä lukikin Pokémon, myi varmasti. Jos olit tuohon aikaan vähintäänkin sen ikäinen, että tajusit maailman menoa, oli lähes mahdotonta että et olisi kuullut sarjasta - tai tiennyt ainakin yhtä henkilöä, joka siitä piti. Hyvin mahdollisesti se saatoit olla sinä itse.

Pikachu oli söpöillä kasvoillaan valloittanut poképallon kokoisen pallon sijasta koko maapallon. Ei ollut siis mikään yllätys, että Pokémonille saatiin jatkoa. Kun poké oli ensi kertaa vasta valloittamassa Suomea, näki Japanissa jo päivänvalon täysin uusi generaatio monstereita Pocket Monsters Goldin ja Silverin muodossa. Pokémon ei siis todellakaan olisi jäämässä miksikään yhden hitin ihmeeksi. Eikä jäänytkään.

Superhuuman jälkeen

Usein sanotaan, että pokémon-huuma päättyi vuoden 2003 tienoilla, kun 3.generaation Ruby ja Sapphire julkaistiin. Tämä johtuu osittain siitä, että osa sarjaa fanittaneista jättivät sarjan näihin aikoihin ja siirtyivät pokémonin inspiroimana harrastamaan muuta animea ja mangaa/ ja/tai japanilaista kulttuuria. Vaihtoehtoisesti saattoi käydä myös niin, että rakkaus pokémoniin säilyi, mutta sen rinnalle tuli myös kaikkea muuta japanilaista animaatiota. Kuten allekirjoittaneella.

Ja kun ei ole enää fanipiireissä aktiivisesti mukana, totta kai näyttää siltä, että sarja ei ole enää voimissaan. Todellisuudessahan joka ikinen pääsarjan peli on debutoinut vähintäänkin TOP10:ssä, ja myös pysynyt siellä [useinmiten korkeimmilla sijoilla] hyvin pitkään ja rikkonut ennätyksiä. Ei pelkästään Japanissa, vaan kaikkialla. Pokémon on yhä edelleen maailman toiseksi myydyin pelisarja Marion jälkeen. Anime on yhä käynnissä monissa maissa, myös Suomessa. Oheistuotteita ei välttämättä enää löydä niin paljon ainakaan Suomessa, mutta esim. coneissa pokémon on myyntipöydissä vallan hyvin edustettuna, mm. pehmolelujen ja figuurien muodossa.

Pokémonin fanikunta on myös siirtynyt hyvin paljon nettiin, ja täten poképiirikin pyörii hyvin paljon omissa ympyröissään. Vaikka yksi foorumi ei todellakaan kerro koko fandomin tilasta juuri mitään, niin tässä ihan hauska pikkuseikka - Bulbagardenin, Bulbapedian foorumin käyttäjien ikäkyselyssä on huomattavan suuri osa syntynyt aikavälillä 1990~95. Vastaajista suurin osa on syntynyt vuonna -93 tai -94. Voidaan siis sanoa, että vaikka pokémon mielletään usein lastensarjaksi, on pokémonilla myös huomattava fanijoukko, joka on ollut mukana alusta asti - eivätkä he ole enää pikkulapsia.

Kurkistus tulevaan
Kaksi päivää sitten saatiin vihiä pokémonin tulevaisuuden askelmista. Ja sieltä tulikin aika yllätys. Perinteisen kolmannen version tilalle tuleekin nyt kaksi peliä, jotka kulkevat nimillä Pokémon Black 2 ja Pokémon White 2. Poikkeustapauksen pokéjatkumoon näistä tekee myös se, että niiden kantta ei korista ihan normaali Kyurem, vaan se on fuusioitunut versiosta riippuen joko Reshiramin tai Zekromin kanssa. Juuri muuta peleistä ei tältä erää tiedetä, paitsi että ne tullaan julkaisemaan Japanissa kesäkuussa 2012 ja muualla maailmassa syksyllä 2012. Pokémon menee siis hieman uusille urille tulevana kesänä. Itse odottelen tätä uudistusta innolla.

Bloggaukseni lopuksi haluaisin esittää kiitokseni Game Freakille sekä erityiskiitoksen Junichi Masudalle.



~TO GAME FREAK~
I would like to thank you all from the bottom of my heart.
You are the ones, who got me into your wonderful culture.
You got me into gaming as well.
I really do not remember my childhood before Pokémon (haha)
Maybe that is because I have been a fan since I was six years old. Now I am eighteen.
Or maybe that just shows how important part these monsters have been and are still for me.

I cannot even imagine what there would be if there was no Pokémon.
Please do know, that I am not going to stop supporting you.

I would also like to indicate one special thank you to Junichi Masuda.
Thank you for being the best composer I have ever known.
I would like to tell you, that I do not tone the volume down when I am playing Pokémon. Never.
Your music is just too awesome for that.
Thank you for being so active in Twitter.
I hope we can maintain to be "Twitter buddies" in the future too! ; 3
Thank you for helping with my Japanese, and being so supportive towards me and other fans!
I would have never imagined, that I could have so many chances to talk with you.
We reach 151 tweets soon! So we have almost completed the first Pokédex! (laughs)
I hope you will visit Finland some day.
Thank you for everything, you are the best.

Like the song
"ひゃくごじゅういち" once said:

ろっぴゃくよんじゅはちのヨロコビ
ろっぴゃくよんじゅはちのユメ
ろっぴゃくよんじゅはちのオモイデ
めざして~がんばろう!
Thank you for making more than 151 joys, dreams and memories!
I give my ベストウイッシュ to you, GAME FREAK!
ほんとにありがとうございます!
2012/02/27
イブチャン