sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kappaleita jotka voisivat sopia Pokémoniin


Välillä kun olen kuunnellut jotakin kipaleen pätkää toisesta animesta, tai en välttämättä edes animesta ollenkaan, vaan ylipäätään, olkoon se sitten instrumentaali tai ihan sanoitutettukin, niin mieleeni iskee pakosti joskus seuraavanlainen ajatus: Tämä biisi voisi toimia Pokémonissa.
Ajattelin nyt siis esitellä teille muutamia biisejä animesta tai ihan muualta, jotka voisivat Taskuhirviöihin mielestäni sopia [sekä peliin että animeen]
Ja vielä pieni pyyntö ennen kuin tulee sellaisia "menit pilaamaan rakkaan sarjani, kun yhdistit sen jonkun Pokémonin kanssa". Pitäkää toki mielessä, että tämä on vain ajatuksella leikittelyä, mitään näistä biiseistä ei tulla oikeasti koskaan näkemään Pokémonissa ; D
Pieni huomatus vielä: BGM:iä on naurettavan vähän verrattuna vokaalikipaleisiin, sillä yksinkertaisesti minulla ei ole koneella läheskään niin paljon instrumentaaleja kuin laulettuja biisejä. [Olen laiska niin en jaksa alkaa etsiä Tubestakaan umpimähkään~]

Instrumentaalit

Venari strigas
Originaalisarja: Puella Magi Madoka Magica [anime]
Säveltäjä:
Yuki Kajiura
Peliin vai animeen: peliin/animeen orkesteriversiona

Sopisi: Vs. N [Final Battle *klik*], mahdollisen pahistiimin johtajan teema


Listataanpa ensin jokunen samankaltaisuus. Tämä kappale sopisi loistavasti nimenomaan N:än teemaksi, sillä kun vertailee jonkin aikaa kappaleiden rytmiä, ne ovat jopa melko samankaltaiset. Joskin N:än teema on nopeampi. Molemmista kappaleista löytyy ns. "kohtalon kuoro" taustalta, hyvin samankuuloinen "tu-tu-tuhd" rytmi löytyy myös molemmista kapppaleista. Myös kellon tikitystä jäljittelevä ääni yhdistää. Lopuksi mainittakoon kappaleiden viipyilevä tunnelma ihan alussa, orkesteria kuullaan kokonaisuudessaan vasta keskikohdassa.
Miksi tämä sitten sopisi N:älle? Sekä alkuperäisestä että Venari Strigasista löytyy synkkyyttä ja uhmakkuutta, tietynlaista "maailmanlopun tunnelmaa". [ja osalle Madokan faneista kyseisen biisin esiintyminen kera Charlotte feat. Mami saattoikin olla pieni maailmanloppu, köh köh] N:än kohtalon traagisuus tunnetaan, ja siksi tämä kappale voisi hyvin jopa korvata sen ihan oikean N:än teeman. Vaihtoehtoisesti tämä voisi miltei toimia orkesteriversiona animessa alkuperäisestä kappaleesta, jos N siis tulee koskaan esiintymään.
Evil Serge
Originaalisarja: Ginga Densetsu WEED
Säveltäjä:
Y2DOGS
Peliin vai animeen: molempiin
Sopisi: Pahisryhmän tukikohdan teema, Rakettiryhmän "hiippailuteema" [animessa]

Tässä on kanssa yhtäläisyyksiä Pokémonissa kuultuihin instrumentaalikappaleisiin. Itse asiassa, tässä kappaleessa tuntuisi olevan kaikuja Rakettiryhmän teemasta animessa
[eipä sillä, muutenkin Weedin OST kuulostaa välillä jopa hävyttömän tutulta, kun vertaa sitä useampaan kuin yhteen sarjaan ja niiden kappaleisiin..] Kun tässä on sellainen "hiiviskelytunnelma" mutta ei kumminkaan mikään kuolemanvakava kipale. Ihan hauska instrupätkä.

Ja siinä ne instrumentaalit sitten olivatkin, haha. Toivottavasti tämä ei aiheuta lukijoille mielipahaa.
Siirtykämme siis laulettuihin kappaleisiin.
Kaikki vokaalikappaleet on ajateltu Opening-tai Ending-teemoiksi Pokémon-animeen.

Vokaalikappaleet

Fight Together
Originaalisarja: One Piece [OP14]
Esittäjä: Namie Amuro [singleltä NAKED/Fight Together/Tempest]
OP/ED: OP
Lyriikat: *klik*

Anteeksi nyt kaikki One Piece-fanit, mutta minusta tämä sopisi sekä tunnelmaltaan että sanoiltaan huomattavasti enemmän Pokémoniin [Joskaan en kiellä sitä, että se olisi ihan kelvoton OP:siin]. Siinä puhutaan taisteluista, toivosta, siitä kuinka kolhuista huolimatta pidetään yhtä, ja vaikka vanha porukka eroaakin, niin se ei tarkoita lopullista eroa ja tsempataan loppuun asti. Ihan Ashin luonteelle ominaista meininkiä siis. Jotenkin tämä sävelkin on sellainen, että sen voisi helposti kuvitella Pokéen. [Tässä välissä voisin huomauttaa, että Pokémon on nykyanimen saralla enää yksi niistä harvoista sarjoista, mihin sävelletään kaikki teemalaulut itse ilmaan minkäänlaisia "julkkisten promovoimia". Tarkoitan tällä siis sitä, että muutoin kun elokuvissa, Pokémonissa ei koskaan nähdä laulamassa ketään kuuluisia laulajia, useinmiten teemat lauletaan omalla seiyuu-porukalla tai hommaan palkitaan ulkopuolinen seyuu, joka osaa myös laulaa. Huomattavan osan kappaleista on tähän mennessä laulanut Rica Matsumoto, Ashin oma seiyuu.] Todella kiva biisi, olen kuunnellut tätä ahkeraan. Vielä joku päivä demostroin teille tämän sopivuutta Moniin tekemällä kappaleesta AMV:n~

ガンバレッツゴー! - Ganbaretsugo!
Esittäjä: Hey! Say! 7/Hey! Say! JUMP [albumilta JUMP No. 1]
OP/ED: OP
Lyriikat: *kliks*

Tiedättekös, tämä on yksi niistä biiseistä, joista tulen ikuisesti olemaan katkera siitä seikasta, että sitä ei tulla koskaan kuulemaan Pokémonissa. Lukekaapa sanoituksia. Tämä on kuin tehty sarjaan. Jokaikinen sana sopii kuin nakutettu Pokémaailmaan. Biisi on mukavan iloinen ja reipas, niin kuin oikeatkin teemat tuppaavat aina olemaan. Voi Heijaaseijaat [oma lempinimi yhtyeelle], miksi ette tehneet diiliä biisistä Pokéen? Pitänee kai itse väsätä tähänkin AMV... [ja ennen kuin kellekään tulee muutoin mitään mielenkiintoisia mielleyhtymiä sanoituksesta, niin voinen kertoa että tämä on alun perin tehty "kannustusbiisiksi" Japanin lentopallojoukkueelle.]
GET!!
Esittäjä: Hey! Say! 7/JUMP [Singleltä Magic Power]
OP/ED: OP
Lyriikat: *kliks*

GET!! jo itse sanana sopii Pokémoniin loistavasti. Siinä missä suomalaisittain Ash huutaa jotakuinkin "Nappasin/sain -pokémonin nimi tähän-" niin japanilaisittain hän on alusta alkaen huutanut "-pokémonin nimi tähän- getto daze!". "Getto daze" on muutoinkin japaninkielinen vastine alkuaikojen monsterista tuttuun "kaikki kerätään!" lausahdukseen [englanniksi "Gotta Catch 'em all!]. Tässä on siis jo yksi syy kappaleen valintaan.
Sanatkin jatkavat ihan kivan pokémaisella linjalla, niitä en kumminkaan analysoi sen enempää, voitte ne itse lukea ja tehdä omia päätelmiä. Kappaleessa on kiva ja nopeatempoinen rytmi, jolla saisi varmasti hienoja shotteja OP:siin esim. Ashin Pokémoneista. Ainahan voi haaveilla...

DASH!!
Esittäjä: Hey! Say! JUMP! [Albumilta JUMP No. 1]
OP/ED: ED
Lyriikat: *kliks*

Ha, kylläpä Heijaaseijaalta löytyy paljon Pokémoniin sopivia biisejä : D Tätä ajattelisin itse ED-teemaksi. Sopii jälleen hauskasti Ashin ajatusmaailmaan, ja mukavan rock sekä energinen. Pokémonissa tuntuu tosiaan olevan sellainen ainainen "Älä koskaan luovuta vaikka häviäisitkin" sanoma.

ビートライン - Beat Line
Esittäjä: Hey! Say! JUMP [Singleltä Magic Power]
OP/ED: OP
Lyriikat: *kliks*
Kieltämättä tämä olisi osittain sanoituksiltaan hieman synkempää matskua Pokémoniin, mutta biisin semiduurivoittoisuus kompensoi sitä. Muutoin tämä sopisi sarjaan ihan hyvin. [vaikka liigataistojen tienoille] Jälleenkerran periksiantamattomuus on päivän sana.

HORIZON [Huom. live-versio]
Esittäjä: AAA [Albumilta depArture]
OP/ED: ED
Lyriikat: *kliks*
Tämä voisi hyvin sopia jonkin saagan loppupuolille, kerran kun siinä puhutaan hyvästeistä. Tämä voisi tietysti olla myös sellainen Pokémonin historiaa ED:issä kokoava, eli animaatiossa voitaisiin esim. näyttää sarjasta jo poistuneita hahmoja ja pokémoneja. Lyriikoissa kumminkin muistutetaan että vaikka uusi paikka odottaakin [sopii hyvin myös ajatukseen uudelle alueelle lähtemisestä], niin ystävyys ei lopu. Jälleen kerran sanoma joka sopii sarjan maailmaan.

Siinä nyt jonkinlainen maistiainen mietteistäni :3 Jos tykkäsitte näistä, niin voin joskus tehdä jatkoakin. Kommentoikaa mitä mieltä itse olette kappaleiden sopivuudesta!

P.s: Olen perustanut myös toisen blogin [*klik*] se keskittyy yleisesti japanilaiseen popkulttuuriin. Blogissa ei ole kauheasti vielä mitään, sillä odotan sen pääsyä ani.mun listoille. Käykää kurkkaamassa kummiskin!~
Ja sitten vielä huomautuksena, en mainitse ikinä erikseen bloggausteni yhteydessä, olenko päivittänyt JW:n muita osioita. Aina kun siis käy täällä, kannattaa tarkistaa asia! ;3

Ei kommentteja: